keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Ryhtiliike järjestyksessään tsiljoonas


Mä en tiedä tällä hetkellä mitään muuta niin turhauttavaa ja mieltä lannistavaa kuin sen, että kun tekee päätöksen, pitää siitä kiinni, se saa voimaan hyvin ja sitten kaikesta tästä huolimatta pikku hiljaa katsoo kuinka sitä lipsuu pienin askelin pois siitä hyvästä päätöksestä. Ote hellittää pienten myönnytysten kautta ja omin silmin vielä näet ja analysoit omaa toimintaas ja kuitenkin jatkat sillä samalla reitillä. Et osaa katkaista kierrettä, jonka olet omalla toiminnallasi saanut alkuun. Suurin heikkouteni, akilleen kantapääni, paheeni - sokeriherkut ja niiden nauttiminen on saanut mut taas turhautumaan. 

Me pidettiin herkkulakko ja otettiin pieni veto herkuttelua koskien poikaystävän kanssa pari kuukautta taaksepäin ja unohdin aivan kirjoittaa kuinkas siinä sitten kävikään. No kumpikaan ei voittanut, mutta kumpikaan ei myöskään hävinnyt. Sorruttiin yhdessä. Haettiin yhdessä tekosyitä ja myönnytyksiä pienille viikonlopun herkkuhetkille synttäreiden, vierailuiden ynnämuiden merkeissä. Saatiin pienennettyä sitä mässäilyä, mutta lakon loputtua pikkuhiljaa ainakin oma toimintani palasi ihan siihen samaan vanhaan. Yhden päivän mässäilyt levisivät koko viikonlopun mittaisiksi mässäilyiksi ja herkutteluiksi. Ristin itseni todella sokeriaddiktiksi. En vaan saa itseäni siitä irti. Tai olen mä muutaman kerran saanut, mutta silloin se on tarkoittanut ihan oikeasti niinkin radikaalia toimintaa kuin nollatoleranssi sokeriherkkujen osalta. Ruuan mukana en juuri lisättyä sokeria saa ja sitä vältän, mutta oikeita herkkuja voisin syödä vaikka millä mitalla ja raja tulee vastaan entistä kauempana. Kun otan pienen palan se vie koko käden ja lopulta 350g karkkipussi on tyhjentynyt alle vartissa ja vielä vois syödä vaikka litran jäätelöä, ja ei, tää ei oo vitsi. :D Sinällään kroppa ei sitä kaipaa eikä välttämättä edes tee mieli, ei ole nälkä tai mitään, mutta kuitenkin sitä tulee sorruttua. Arkena ei ole ongelmaa, mutta viikonloppuna on piru irti. Omalla kohdallani nollatoleranssi vaikuttaa olevan ainoa järkevä ratkaisu asian suhteen, koska en osaa pitää herkuttelua kohtuudessa vaikka kuinka yrittäisin..

Vapun jälkeen aloitin siis varmaan tsiljoonimman ryhtiliikkeen tämän asian suhteen. Oon tyytyväinen siihen, millaisia ratkaisuja oon onnistunut tekemään elämässäni omaan hyvinvointiini liittyen muuttamalla ruokailutottumuksiani, mutta tämän herkuttelun suhteen tunnun painiskelevan yhä ja aina vaan.

Joku vois sanoa, että syö sitten jos tekee mieli mutta se ei vaan tule toimimaan, enkä halua asian olevan niin... Mietin hampaitani, mietin sitä jyrkkää insuliinitason nousua jonka sokeri saa aikaan elimistössäni ja millainen ketjureaktio siitä aiheutuu. Mietin sitä miten olo on väsyneempi ja masentuneempi (oikeasti sokerilla on vaikutusta mielialaankin!!!) ja siitä huolimatta on vaikea lopettaa ja päästä irti.

Onko muita saman ongelman kanssa painiskelevia? Mä jo vitsailin, että olisikohan sokerista eroon pääsemiseksi jotain vieroitushoitoa saatavilla... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti