torstai 12. toukokuuta 2016

Rakkaudesta harrastamiseen



Jos ei ole koskaan harrastanut tosissaan mitään, voi olla vaikea käsittää jonkun intohimoa sellaista asiaa kuin harrastustaan kohtaan. Jos on pitkään harrastanut jotain ja se on täyttänyt ja näytellyt suurta osaa siihen hetkeen eletystä elämästä, voi se tavallaan olla juurtunut jo osaksi sen henkilön minuutta. Joskus harrastuksesta tulee jollekin ammatti, mutta joskus harrastus on vain harrastus ja kuitenkin todella tärkeä osa sen henkilön elämää. 

Mun mielestä intohimo ja tietynlainen rakkaus omaa harrastustaan kohtaan näkyy siinä, että siitä nauttii, sille löytää ja haluaa löytää aikaa kiireenkin keskeltä, harrastus on tietyllä tapaa osa arkea ja se herättää vahvoja tunteita. Mussa jalkapallo sekä tätä nykyä myös crossfit herättävät tällaisia fiiliksiä. Mä olen pienestä pitäen ollut liikunnallinen, käynyt urheilulukion ja heilunut suuren osan elämästäni futispallo jalassa paikasta toiseen ja kuluttanut useammat nappikset puhki, joten siinä mielessä on ihan loogista, että tämä laji ja liikunta/urheilu ylipäänsä herättää mussa vahvoja tunteita. Jossain vaiheessa pallo vaihtui puntteihin ja tätä nykyä treenikalenteria täyttävät sekä crossfit että futistreenit vuorollansa, koska molemmista on tullut tärkeä osa mun arkea, mun elämää ja minua itseäni. Joku toinen voi kokea samoja tunteita esim. musiikin, näyttelemisen tai käsitöiden parissa. 



Meillä pyörähti futiskausi käyntiin viime sunnuntaina äitienpäivänä vieraspelillä Toivalassa, täältä katsoen siis toisella puolen Suomea. Bussi oli lastattu täyteen pelaajia, mukana oli myös muutama pelaajaäiti. Reissu kesti 12 tuntia aamu kasista ilta kasiin, koska matkat, ruokailu, alkulämmittelyt, peli, suihkut jne. Kaikki olivat ihan fiiliksissä kauden ekasta pelistä ja mikä voisi olla vielä parempaa kuin se, että napattiin siitä arvokkaat voittopisteet auringon porottaessa taivaalta. Voin omakohtaisesta kokemuksesta sanoa, että tällaisille reissuille ei varmasti tulisi lähdettyä, jos ei olisi minkäänlaista intohimoa ja paloa tätä harrastusta kohtaan. Tällä tasolla tästä ei makseta, vaan ennemminkin sitä tulee itse tehtyä töitä ja maksettua, jotta pääsee pelaamaan. Rakkautta ja intohimoa harrastusta ja lajia kohtaan.

Sama pätee crossfitiin, jossa kuukausimaksut saleilla paikasta riippuen voivat kohota melko suuriksi. Jos treenaamaan pääsee ja ehtii kerran pari viikossa, ei varmaan tulisi mieleen maksaa lähes 60-100e kuukaudessa, jos siitä harrastamisesta ei oikeasti nauttisi tai kokisi sitä omaksi jutukseen. Joskus olen miettinyt, miksi sitä tulee treenistä toiseen vietyä itsensä äärirajoille ja osallistuttua treeneihin, joita ei tulisi pieneen mieleenkään tehdä omatoimisesti. Vastaus: itsensä ylittäminen, ryhmähenki ja tsemppi, jatkuva kehittyminen ja se kovan treenin nostattava endorfiiniryöppy ovat jotain sellaista, mitä itse haen ja tarvitsen ja mikä saa mieleni ja kroppani loppujen lopuksi hykertelemään onnesta. 

Rakkaudesta harrastamiseen, mutta samalla myös rakkaudesta itseäni kohtaan pidän itseni kiinni näissä lajeissa, ja liikunnassa sekä urheilussa ylipäänsä.

Ootko sä kokenut tällaisia tunteita omia harrastuksiasi kohtaan ja ymmärrätkö yhtään mitä ajan takaa? Ootko koskaan saanut kummastelua osaksesi siitä, miten intohimoisesti suhtaudut harrastukseesi? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti