keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Muutama keino rentoutumiseen arjen keskellä


Mä oon ihan tavattoman stressiherkkä ihminen ja onnistun useimmiten ihan itse ja omalla toiminnallani lisäämään stressin määrääni. Mietin olenko tehnyt kaiken mahdollisen omien asiakkaideni eteen, mitä voisin tehdä paremmin... Mietin omia treeniaikataulujani ja muutenkin treenaamista, koska nämä rakkaat harrastukset olisi todella mukava ujuttaa töiden ja parisuhteen keskelle ilman, että siitä harrastelusta joutuu stressaamaan. Ruuanlaittoakin on mietittävä ja suunniteltava, koska en halua turvautua eineksiin ja haluan kuitenkin syödä kunnolla ja mahdollisimman terveellisesti. Lisäksi haluan viettää ja antaa aikaani myös rakkaalle karvapallolleni puhumattakaan parisuhteestani. Mun murheet ja stressin kohteet ei oo suuria, mutta kyllä niistäkin saa omassa mittakaavassaan kehiteltyä paljon isompia stressimörköjä etenkin tällaisena persoonana kuin minä. Nykymaailmassa stressi tuntuukin olevan ennemmin sääntö kuin poikkeus, jolloin  myös rentoutumiseen on syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Joitakin asioita olen kuitenkin stressinhallinnasta oppinut ja näin ollen ottanut näitä kikkoja osaksi omaakin arkeani. Mulla on kuitenkin tietyllä tapaa mahdollisuus vaikuttaa omiin menoihini ja toimintoihini, jos tuntuu ettei aika riitä, niin jostain täytyy karsia. Pystyn myös usuttamaan arkeni keskelle näitä vaatimattomampia rentoutumisen apukeinoja, jos itse niin haluan. Stressin kanssa voi toki myös oppia elämään, mutta se ei ole kannattava ratkaisu. Kannattavaa on löytää keinot purkaa tuota ylimääräistä stressiä, joka voi johtua niin tunnemaailman tilanteista, kuin esimerkiksi kiireestäkin. Stressin purkamiseen ja helpottamiseen yksi helpoin ja samalla ehkä paras keino on rentoutuminen. Ainakin silloin on tilapäisesti mahdollisuus nollata ajatukset.



♥ Jos sulla on kämpässä sauna, lämmitä se! Vaikka et tykkäisi saunoa niin lämmitä se mukavan lämpöiseksi, laita naamio kasvoille sekä hiuksiin ja nauti miedosta lämmöstä omassa rauhassa illalla edes  20-30min. 

♥ Sammuta elektroniset laitteet mieluiten 2 tuntia, mutta edes vaikka 30min-1h ennen nukkumaan menoa. Näin poistat ylimääräiset ärsykkeet illoista, jolloin rauhoittuminen sekä nukahtaminen on helpompaa.  

♥ TO DO- listojen tekeminen auttaa todistetusti rentouttamaan mieltä, kun kaikkia asioita ei tarvitse pitää päänsä sisällä ja samalla saat tekemättömät tehtävät asiat hallintaan. Se että stressiherkkä saa konkreettisesti vetää listasta ylitse tekemänsä asian auttaa jo paljon! (lue lisää: Täysi huominen, tyhjä eilinen postauksesta)

♥ Treenaa, liiku, harrasta! Ihan mitä vaan. anna aikaa itsellesi tai ota sitä vaikka väkisin! Ole itsellesi armollinen.

♥ Jo 30min happihyppely oman lempimusiikin tahdissa (juosten, hölkäten, kävellen) auttaa rentoutumaan ja käsittelemään ajatuksia.

♥ Iltaisin lue kirjoja sen sijaan, että näpyttäisit puhelinta tai tietokonetta tai katsoisit televisiota. Lukeminen rentouttaa, koska siihen pitää keskittää ajatuksensa kunnolla ja saat ajatukset paremmin pois stressaavista asioista. 

♥ Istu ja pysähdy, edes hetkeksi! Edes siksi ajaksi, että ehdit keskittymään hengitykseesi. Hengittele rauhassa syviä ja pitkiä hengityksiä sisään ja ulos esimerkiksi 5 kertaa ja keskity siihen. Tietoinen ja rauhoitettu hengittely auttaa todistetusti rentoutumaan rauhoittamalla elimistömme toimintoja.


Jos stressikuormat ovat suurempia ja pelkkä hetkellinen rentoutuminen ei tunnu riittävän, niin sitten on varmasti syytä priorisoida asioita omassa elämässään. Siinä ei kuitenkaan luulisi mitään menettävän, että kokeilee ensin ihan vain rentoutua ja löytää edes pienen hetken itselleen kiireisen arjen ja oman elämänsä lennossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti